Kenet ja mitä matkalle saa ottaa mukaan
Matkakumppanit
Kuljetuspalvelun käyttäjällä on mahdollisuus ottaa mukaansa yhden tai useampia matkakumppaneita. Matkakumppani maksaa saman maksun kuin kuljetuspalvelun käyttäjä ja pääsee mukaan sikäli, kun autossa on tilaa. Ilmoita aina matkavarauksen yhteydessä, lähteekö matkakumppani mukaan. Matkakumppani ei saa aiheuttaa pitempää reittiä kuin tarvittu kuljetuspalvelumatka.
Saattaja
Kuljettaja voi auttaa turvavyön, kävelyapuvälineiden ja matkatavaroiden käsittelyssä, auttaa sisälle ja ulos sekä ajoneuvoon istuutumisessa. Jos toimintarajoite vaatii kattavampaa apua varsinaisen matkan aikana, on mahdollista hakea saattajaa.
Saattajaoikeutta harkitaan yksilöllisesti, ja sitä haetaan kuljetuspalvelun käsittelijältä. Saattajan odotetaan voivan auttaa käyttäjän tarvitsemassa tuessa. Saattajaa ei myönnetä määränpäässä tarvittavasta avusta huolehtimiseen tai ostettujen tavaroiden kantamiseen.
Lapset
Jos matkustat alle 4-vuotiaan lapsen kanssa, vastaat itse sopivan lasten turvaistuimen mukaan ottamisesta.
Matkatavarat
Mukaan otettava matkatavara vastaa sitä, mitä tavallisesti otetaan mukaan linja-autoon, ts. kassia kumpaankin käteen tai matkalaukkua. Kuljettaja huolehtii matkatavarasta autoon ja autosta sekä ulko-ovelle ja ulko-ovelta.
Lemmikit
Lemmikkieläimen voi ottaa mukaan henkilöautoon, jossa se sijoitetaan tavaratilaan. Siitä maksetaan matkakumppania vastaava maksu. Opaskoirasta ei veloiteta maksua. Ilmoita aina matkavarauksen yhteydessä, lähteekö lemmikki mukaan.
Om du har frågor kontakta:
E-post:
Telefon:
Senast ändrad:
Ändrad av:
Nyheter
-
Publicerad
Anmäl ditt intresse för att låna en surfplatta
Fyller du 75 år i år eller är äldre och bor i Borås kommun? Nu har du möjlighet att anmäla intresse för att låna en surfplatta och lär dig att använda den.
-
Publicerad
Sök bidrag från Stiftelsen G E Ågren
Nu kan du eller din förening ansöka om bidrag från Stiftelsen G E Ågren. Bidragen ska användas för att skapa en meningsfull tillvaro för personer med intellektu...
-
Publicerad
Demensdagen - med Ingemar Skoog
Demenssjukdom – när börjar den, hur kan den förebyggas och hur påverkas den av det förändrade åldrandet? Om detta pratar Ingemar Skoog, överläkare och professor...
Kalender
-
Borås uppmärksammar Svenskt judiskt liv sedan 1775
Tid: kl.
Plats: Röda Rummet, Kulturhuset. PA Halls Terrass
-
Sociala omsorgsnämnden, sammanträde
Tid: kl.
Plats: Bryggaregatan 15
-
Vad är viktigt i framtidens cykelstad?
Tid: kl.
Plats: Vi startar från Stadsrummet, plan 1 i Kulturhuset,...