Missä saa matkustaa
Kimppakyyti
Kuljetuspalvelua käyttävä saa useimmiten matkustaa yhdessä muiden kanssa, joilla on suurin piirtein sama reitti. Sen johdosta kuljetuspalvelua käyttävät eivät aina saa matkustaa lyhintä tietä määränpäähän tai juuri toivottuna ajankohtana.
Kuljetuspalvelualue
Boråsin kuljetuspalvelua käyttävät saavat matkustaa Boråsin kunnan alueella sekä noin kymmenen kilometrin matkan rajakunnassa, jos yksi osoitteista on Boråsissa. Jos määränpää sijaitsee kymmenen kilometrin rajan ulkopuolella, voi tilata pidennetyn kuljetuspalvelumatkan. Tältä ajomatkalta maksetaan taksamittarin lukemia vastaava maksu. Kuljetuspalvelu ei kata matkoja, jotka valtio, kunta tai alue jostakin syystä maksavat kuten esimerkiksi koulukuljetukset ja sairausmatkat.
Määränpää
Määränpäätä ei voi vaihtaa matkan aikana. Ajoneuvo ei pysähdy matkalla, eikä odota asioimisaikana. Poikkeuksena ovat lyhyet hautausmaalle suuntautuvat käynnit, rahan nosto pankkiautomaatista, lasten jättäminen ja noutaminen esikoulusta ja koulusta sekä tilattujen ruokakassien noutaminen kaupan noutopisteestä. Näissä tapauksissa ilmoitetaan varauksen yhteydessä, että halutaan tilata nk. kauttakulkumatka [via-resa], jolloin kunta laskuttaa uuden omavastuumaksun.
Om du har frågor kontakta:
E-post:
Telefon:
Senast ändrad:
Ändrad av:
Nyheter
-
Publicerad
Anmäl ditt intresse för att låna en surfplatta
Fyller du 75 år i år eller är äldre och bor i Borås kommun? Nu har du möjlighet att anmäla intresse för att låna en surfplatta och lär dig att använda den.
-
Publicerad
Sök bidrag från Stiftelsen G E Ågren
Nu kan du eller din förening ansöka om bidrag från Stiftelsen G E Ågren. Bidragen ska användas för att skapa en meningsfull tillvaro för personer med intellektu...
-
Publicerad
Demensdagen - med Ingemar Skoog
Demenssjukdom – när börjar den, hur kan den förebyggas och hur påverkas den av det förändrade åldrandet? Om detta pratar Ingemar Skoog, överläkare och professor...
Kalender
-
Borås uppmärksammar Svenskt judiskt liv sedan 1775
Tid: kl.
Plats: Röda Rummet, Kulturhuset. PA Halls Terrass
-
Vad är viktigt i framtidens cykelstad?
Tid: kl.
Plats: Vi startar från Stadsrummet, plan 1 i Kulturhuset,...
-
Extra! STICKBIO: Konklaven
Tid: kl.
Plats: Borås Bio Röda Kvarn